Vuonna 2022 menestyneet kainuulaiset urheilijat, valmentajat ja tukijoukot sekä kuntien liikuntateot palkittiin 20.1.2023 Kainuun Urheilugaalassa.
Kainuun Urheilugaalassa 2023 palkitut
Vuoden urheilija Jenna Kokkonen
Vuoden urheilija on Kajaanin Kipinän kasvatti, joka voitti Kalevan kisoissa SM-pronssia 200 metrin pikajuoksussa ja samalla hän saavutti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen aikuisten SM-mitalin ennätyksellään 24,11. Lisäksi hän juoksi neljänneksi 100 metrillä ennätyksellään 11,76. 22-vuotiaiden SM-kilpailuissa hän nappasi Suomen mestaruuden sekä 100 että 200 metrin pikajuoksumatkoilla. Lisäksi hän edusti Kajaanin Kipinän naisten pikaviestijoukkueessa SM-viesteissä Jyväskylässä, jossa joukkue oli neljäs. Hän oli mukana myös Suomi-Ruotsi maaottelussa, jossa hän juoksi 200 metriä ja pikaviestin. Münchenin EM-kilpailuissa hän oli mukana Suomen viestijoukkueen varaedustajana. Kausi huipentui siihen, että tämä vuoden urheilija valittiin nuorten maajoukkueeseen.
Elämänurapalkinto Kunto Viiru
Elämänurapalkinto myönnetään ansioituneesta ja pitkäaikaisesta toiminnasta kainuulaisen urheilun ja liikuntakulttuurin eteen. Tänä vuonna elämänurapalkinnon sai henkilö, jolle tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt liikuntaneuvoksen arvonimen. Tämä kajaanilainen kapteeni evp. ja urheilumies on toiminut erityisen ansiokkaasti vuosikymmeniä urheilun hyväksi monissa urheilujärjestöissä ja luottamustehtävissä: Suomen Veteraaniurheiluliiton puheenjohtajana kymmenen vuotta, Kainuun Yleisurheilu ry:n puheenjohtajana kymmenen vuotta, Kajaanin Kipinän puheenjohtajana kaksitoista vuotta ja Suomen Urheiluliiton liittovaltuutettuna vuodesta 1997. Tämän henkilön oma laji on korkeushyppy, jossa paras tulos on 198 cm vuodelta 1965. Hän on päässyt mm. Guinnessin ennätyskirjaan hypättyään 25 vuoden ajan yli oman pituutensa. Lisäksi hän on toiminut myös hyppylajien valmentajana.
Vuoden nuori urheilija Tuukka Orre
Vuoden nuori urheilija on Kajaanin Uimaseuran kasvatti, joka saavutti vuoden aikana lukuisia ikäkausimestaruusmitaleita sekä lyhyen että pitkän radan mestaruuskisoissa. Hän kuuluu Uimaliiton 2007–2008 syntyneiden poikien juniorimaajoukkueeseen.
Vuoden valmentaja Juho Mikkonen
Vuoden valmentaja on Kuhmossa syntynyt ja nykyään Vuokatissa asuva mies, joka on urheillut itsekin kilpaa kansainvälisellä tasolla. Nykyään hän valmentaa hiihtäjä Kerttu Niskasta, joka saavutti Pekingin olympialaisissa 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailussa hopeaa ja 30 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa pronssia.
Vuoden joukkue Kajaanin pallokerhon naisten joukkue
Vuoden joukkue pelasi naisten pesäpallossa hienon kauden. Tämä kainuulaista pesäpallo-osaamista korostava joukkue sijoittui Ykköspesiksen runkosarjan pohjoislohkossa toiseksi, ja kausi päättyi tiukan taistelun jälkeen Ykköspesiksen välieriin.
Vuoden urheiluseura Kajaani Gymnastics ry
Vuoden urheiluseura on esimerkillisesti johdettu kainuulainen voimistelu- ja kilpa-aerobicseura, jossa harrastetoiminta ja menestyvä huippu-urheilu kulkevat käsi kädessä. Seuran toiminnasta huokuu ammattimainen ja laadukas ote positiivisuutta unohtamatta. Perustoiminnan lisäksi seura on ansioitunut lajin tapahtumajärjestäjänä.
Vuoden tapahtuma Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaalit 2022
Vuoden tapahtuma on Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Tapahtuma järjestettiin maalikuussa kolmella eri paikkakunnalla: Vuokatissa, Kajaanissa ja Lahdessa. Tapahtumaan osallistui yhteensä lähes tuhat urheilijaa, ja kaiken kaikkiaan tapahtumapaikat keräsivät yli 1600 joukkueenjäsentä 46 eri Euroopan maasta. Mitaleja jaettiin 39 eri lajikategoriassa.
Vuoden seuratoimija Simo Suopanki
Vuoden seuratoimija on innokas lumilautailun valmentaja ja edistäjä, joka on toiminut puuhamiehenä lumilautailun ja freestylen erikoisseura Soul Vuokatissa. Hän toimi myös vastuuhenkilönä Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaalien lumilautailukilpailujen järjestelyissä.
Vuoden taustavoima Eino Kiiveri
Vuoden taustavoima -palkinnon sai henkilö, joka aloitti joukkueenjohtajan tehtävät aikanaan ensin Hokin juniorijoukkueessa, josta hän siirtyi edustusjoukkueeseen Mestis-kaudella 2004–2005. Sen jälkeen vieraspelireissujen kilometrejä on kertynyt sen verran, että niillä kiertäisi maapallon ympäri 4,5 kertaa, ja kahvia tämä mies on keittänyt 10.000 pannullista koti- ja vieraspeleissä. Lisäksi hän huolehtii pelaajien siirrot ja vakuutukset, vieraspelien matkaohjelmat, ruokailut ja majoitukset sekä erilaiset raportit niin, että kaikki pelien ulkopuolella sujuu mutkattomasti. Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaaleilla hän antoi korvaamattoman panoksen jääkiekkoturnausten järjestelyihin.
Kainuun kasvatti Lenni Hämeenaho
Kajaanin Hokista ponnistanut Kainuun kasvatti on tällä kaudella vakiinnuttanut paikkansa Porin Ässien Liiga-miehistössä pelaamalla 28 Liiga-ottelua ja keräämällä 13 tehopistettä. Hän oli mukana joulukuussa 2021 Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaaleille poikien jääkiekkoturnauksessa, jonka Suomi voitti. Lisäksi tämä nuori hyökkääjälupaus pelasi jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa 2022, jossa Suomi tuli pronssille. Loppuvuodesta hänet valittiin myös Suomen joukkueeseen jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin Kanadaan.
Vuoden läpimurto Essi Saastamoinen
Vuoden läpimurto -palkinnon sai sotkamolaislähtöinen nainen, joka pelasi jenkkifutiksen MM-kisoissa elokuussa 2022 voittaen MM-pronssia. Lisäksi tältä entiseltä pääsarjatason pesäpalloilijalta löytyy taskustaan jenkkifutiksen EM-kulta vuodelta 2019, EM-pronssi vuodelta 2020 ja Suomen mestaruus vuodelta 2021. Lisäksi hänet on valittu pääsarjan parhaaksi puolustajaksi kerran ja kauden tähdistökentälliseen kolmesti.
Liikkuva koulu -palkinto Papas
Liikkuva koulu -palkinto on valtakunnallisen Liikkuva koulu -ohjelman, Olympiakomitean ja liikunnan aluejärjestöjen yhdessä vuodesta 2018 lähtien jakama tunnustus onnistuneista malleista ja toimintakäytänteistä lasten liikkumisen edistämiseksi. Tänä vuonna tunnustuspalkinnon sai urheiluseura, joka on jo pidempään tehnyt kouluyhteistyötä pitämättä itsestään sen suurempaa ääntä. Seuraa luonnehditaan luotettavaksi toimijaksi, jolle lasten osallisuus on keskeinen toimintaa ohjaava periaate. Toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa kuunnellaan lasten toiveita, ja hiljaisimmatkin lapset saavat äänensä kuuluviin. Harrastamisen Suomen mallissa mukana oleva seura tuottaa aidosti monilajikerhotoimintaa, vaikka kyse onkin yhden lajin erikoisseurasta. Seura on rohkeasti lähtenyt toteuttamaan kerhotoimintaa myös erityiskouluille edistäen toimintarajoitteisten ja vammaisten lasten liikkumismahdollisuuksia.
Liikunnan yhdenvertaisuus -palkinto Kuhmon Kiva uintiseura
Vuoden liikunnan yhdenvertaisuus -palkinto myönnettiin urheiluseuralle, joka järjestää laadukasta uintikerhotoimintaa lapsille ja nuorille. Toiminnassa oli vuonna 2021 mukana 65 5–17-vuotiasta lasta ja nuorta. Uimakoulutarjontaa on laajennettu viime vuoden aikana lisäksi 3–4-vuotiaille lapsille. Seura tarjoaa kerhotoimintaa myös erityistä tukea tarvitseville lapsille vanhempineen, ja heillä on oma erityislasten uintiryhmä. Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten uintikerhotoimintaa on kehitetty seurassa aktiivisesti vuoden 2022 aikana muun muassa Kuhmon kaupungin liikunnan kehittämistukivaroin. Tämä seura on pystynyt kasvattamaan jäsenmääräänsä viimeisen neljän vuoden aikana poikkeusolojen tuomista haasteista huolimatta.
Vuoden liikunnanopiskelija Venla Väisänen
Vuoden liikunnanopiskelija -palkinto myönnettiin Kainuun ammattiopiston opiskelijalle, joka on aktiivisesti ja vastuullisesti osallistunut liikunta- ja urheilualan tapahtumien järjestämiseen sekä oppilaitoksen mainetyöhön. Lisäksi hän on menestynyt opinnoissaan ja työllistynyt terveysliikuntaa ja hyvinvointia edistävään työhön Kajaanin kaupungille. Omalla toiminnallaan ja persoonallaan hän on tuonut positiivista virtaa ja ilmapiiriä opiskeluyhteisöönsä.
Vuoden kainulainen lasten ja nuorten tähtiseura Tanssiurheiluseura Kajaanin Casamba
Alueemme lasten ja nuorten 1000 euron Tähtiseura-kannustepalkinnolla palkittiin tänä vuonna seura, joka on pitkäjänteisesti kehittänyt koko seuransa toimintaa, ja seura toimii nyt kahden tähtimerkin alla. Tämä seura tekee hyvää ja tuloksellista yhteistyötä alueen muiden seurojen ja toimijoiden kanssa. Seuran tärkeinä arvoina ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja yksilöllisyyden huomioiminen, ja se näkyy koko seuran toiminnassa ja kaikissa ikä- ja tasoryhmissä.
Hyrynsalmen liikuntateko Lotta Kemppainen ja Malina Karjalainen
Hyrynsalmen kunnan vuoden liikuntatekona palkittiin kaksi Hyrynsalmen Yhtenäiskoulun 9. luokan oppilasta, jotka ohjaavat Harrastamisen Suomen mallin hankkeeseen kuuluvaa tanssikerhoa Yhtenäiskoulun oppilaille. He pitävät tanssikerhoa koulun jälkeen omalla ajallaan. Heillä on taito ja kyky saada kerholaiset innostumaan tanssimisesta. Nuoresta iästään huolimatta heidän ohjauksessaan näkyy pedagoginen ote ja tanssin kokemus, joka välittyy ilona kerholaisille.
Kajaanin liikuntateko Henry Leinonen
Kajaanin kaupungin vuoden 2022 liikuntateko on henkilö, joka on tunteja laskematta jäädyttänyt ja huoltanut Vuottolahden retkiluistelurataa jo useiden vuosien ajan. Tämä mies toimii talkooporukan moottorina ja on omalla esimerkillään innostettua kyläläiset mukaan radan ylläpitoon. Retkiluistelurata on kehittynyt kokeilusta jo matkailu- ja liikuntatuotteeksi.
Kuhmon liikuntateko Kuhmon 4H-yhdistys
Kuhmon vuoden liikuntatekona palkittiin yhdistys, joka järjestää harrastepohjaisia liikuntamahdollisuuksia liikkuvan nuorisotyön toimintapisteissä myös perukan lapset ja nuoret huomioiden. Lisäksi yhdistys mahdollistaa säännöllistä liikuntakerhotoimintaa iltapäiväpainotteisesti kaupungin liikuntasaleissa. Yhdistyksen järjestämä liikuntatoiminta on erinomainen lisä Kuhmon liikuntaharrastuksiin matalan kynnyksen vaihtoehtoja tarjoten. Yhdistys on tärkeä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukija Kuhmossa.
Puolangan liikuntateko Martti Köngäs
Puolangan vuoden liikuntatekona palkittiin pitkän linjan tekijä ja Puolangan urheilumaailman kantava voima. Hän on ehtymätön ideanikkari ja luova ongelmanratkaisija. Tämä mies ei pelkää kohdata haasteita, vaan lähtee tuulta päin tekemään ja toteuttamaan asioita monella urheilun ja liikunnan saralla. Tämä henkilö on itseään säästämättä laittanut itseään likoon ja omalla esimerkillään kannustanut muitakin mukaan. Hänelle itselleen rakkain laji on suunnistus. Moni puolankalainen lapsi ja nuori on eksynyt metsään ja oppinut löytämään sieltä myös pois tämän henkilön opastuksessa.
Paltamon liikuntateko Mari Möttönen
Paltamon liikuntatekopalkinnon sai henkilö, joka on usean vuoden ajan edistänyt monipuolisesti paltamolaisten lasten ja nuorten voimistelu-urheilua. Hän toimii myös telinevoimistelijoiden valmentajana ja tuomarina voimistelukilpailuissa.
Ristijärven liikuntateko Veijo Palo
Ristijärven kunnan liikuntateko myönnettiin miehelle, joka on ollut keskeinen henkilö Ristijärven Urheilumetsästäjien perustamisessa ja toiminnassa. Lisäksi hän on toiminut vuosikymmenten ajan aktiivisesti Ristijärven Pyryssä sekä monissa liikuntatapahtumissa uutterana talkoilijana. Lisäksi tämä henkilö on kokoava voima sulkapalloharrastuksen ylläpitäjänä kunnassa. Hänen aktiivisella osallistumisellansa on ollut merkittävä vaikutus kunnan liikuntatapahtumiin.
Sotkamon liikuntateko Sotkamon Tennisseura ry
Sotkamon kunnan liikuntatekopalkinnon saa urheiluseura, joka on toiminut ansiokkaasti sotkamolaisen liikunnan ja urheilun edistäjänä jo 60 vuotta. Tällä seuralla on laadukasta harrastustoimintaa pienten lasten tenniskouluista aina aikuisten kilpavalmennusryhmiin asti. Seura on aktiivinen toimija lajissaan sekä valtakunnallisissa ja paikallisissa liikuntatapahtumissa.
Suomussalmen liikuntateko Suomussalmen Palloseura, lentopallojaosto
Suomussalmen liikuntatekona palkitaan urheiluseurajaosto, joka on liikuttanut suomussalmelaisia yli 50 vuoden ajan, ja useana vuotena tämä laji on ollut paikkakunnan ylivoimaisesti suosituin sisäliikuntalaji. Jaosto on järjestänyt puulaakiturnauksia joka vuosi kahta koronavuotta lukuun ottamatta, ja beachvolley-turnaus on myös järjestetty vuosittain jo yli 30 vuoden ajan. Tämän seuran jäseniä on ollut mukana maajoukkueleireillä, ja aluemestaruusvoittoja on saavutettu useita. Lisäksi vuonna 2005 C-tytöt voittivat Suomen mestaruuden. Jaoston pitkä historia ja aktiivinen toiminta näkyvät kunnan salivuorovarauksissa edelleen, ja tänäkin päivänä lentopalloa pelataan viikoittain 12 eri ryhmän voimin, joissa ikäjakauma on juniorista senioriin.